Aamurapsuja

Tänään aamu venyi vähän tavallista pidempään. Pojat kiehnäsivät jaloissa, kehräilivät ja puskivat minkä kerkesivät, kun vihdoin suvaitsin nousta ylös. Sylikissana Armas sai nauttia kunnon aamurapsuista sylissä sen aikaa, kun nautin laiskasti aamukahvini. Kissat on muutenkin tänään saaneet tavallista enemmän huomiota osakseen, kun lapsi on mummulassa yökylässä ja mies nyt tähän aikaan tietysti töissä. Olenkin käyttänyt koko aamupäivän kissojen leikittämiseen ja rapsuttamiseen, mikä on viime aikoina jäänyt ikäväkyllä vähän vähemmälle. Mutta otetaan se sitten takaisin näin, kun siihen tulee mahdollisuus.

Postitäti toimitti kanssa zooplussalta tilauksen, ison laatikollisen märkäruokia. Pidin ruokien lajitelman nyt aika suppeana, aika paljon kanaa tuli tilattua. Vaihdoin kanssa vihdoin ja viimein poikien kuivaruuan siihen  Orijeniin, jota tuossa joskus muinoin pohtisin. Kuivapöperövaihdos olisi ehkä kannattanut tehdä asteittain, sillä äsken Onni tallusteli tyytyväisenä vessasta huiskutellen hännänpäällä erittäin ihastuttavia kakkamaalauksia ympäri lattioita ja seiniä... Eli ihana ja laiska lusmuilupäivä vaihtui nyt pyllypyykkin ja kakkateosten pesuun. Yhhyih.

Pesuja ja painoja

Heippa vaan! On tässä ollut nini tavallisen arkista ja tylsää, ettei ole tullut kirjotiettua edes peruskuulumisia pojista. Annoin tuossa joku aika sitten kissoille matokuurin, kun piti viime vuoden loppupuolella jo antaa, mutta aina se vaan jäi. Luultavasti seuraavalla kerralla koitan jotain muuta, ei mennyt nimittäin tällä kertaa edes kissamallaksen kanssa nappulat kovin mallikkaasti kitusiin, paitsi Oskarilla, joka nyt on sellanen hoto.

Päätin myös ottaa itseäni vähän niskasta kiinni ja pestä kaikki kissat. No lopulta kuitenkin päädyin pesemään vaan Armaan ja Onnin, koska Oskaria ja Aatosta on tullut kuitenkin näyttelyihin pestyä ja Armaan sekä Onnin pesusta on kulunut ihan tajuttoman paljon aikaa. Vähän jännitin sitä etukäteen, kun vielä uhkasin miehelle, että pesen pojat ihan yksin. Muistikuvissani nimittäin Armas sekä Onni olivat aivan hirvittäviä pestäviä. Silloin näyttelyihin peseminen oli mielestäni aika tuskaa, kädet oli naarmuilla eikä kellään ollut oikein kivaa.

Mutta sainpa yllättyä, koska molemmat vanhukset ottivat pesun tosi hyvin. Siis todella reippaasti. Onni istua kökötti tuolilla ihan lunkisti ja nimenomaan Onnin olisin kuvitellut saavan älyttömät skitsokohtaukset, koska Onni nyt ei muutenkaan pidä mistään tavallisesta poikkeavasta asiasta. Armas sanoi muutaman kerran miu ja mau ja yritti kaksi kertaa tulla syliin, mutta siinä se. 

Eipä kyllä kauan saatu nauttia puhtaan kissan tuoksusta. Onni kai tuoksui mielestään liika puhtaalle, koska seuraavana päivänä löysin sen nukkumasta hiekkalaatikosta.

Punnasin muuten silloin madotuksen yhteydessä kaikki pojat. 

Armas 5,9 kg

Onni 5,3 kg

Oskari 7 kg

Aatos 6,4 kg

Takkuturkki

Kun Oskari oli leikkaamaton ja Oskarilla oli lyhyen tynkä kolliturkki, toivoin sille kastraattin amahtavaa ja muhkeaa turkkia. Viime kuukausien aikana on ollut kova ikävä sitä superhelppohoitoista kolliturkkia. Koska siinä ei ollut pituutta juuri nimeksikään, ei turkin pumpulimainen pehmeys haitannut, koska se yksinkertaisesti ei ylettynyt vanuttumaan takkuun.

Turkinhoito on nyt jatkuvaa taistelua takuttomuuden puolesta. Vaikka kampaan turkin joka päivä, ei se riitä. Siltikin seuraavana päivänä (joskus jo saman päivän aikana) on kauluriin vanuttunut takkupallero ja auta armias jos joku päivä unohtuu kammata ei sitä takkua kyllä enää kampaamalla auki saa. Saksia on tullut vähän näyteltya mahapuolen karvoille. Näyttelykissan turkkia ei kuitenkaan viitsisi ihan kauheasti leikellä. Olenkin turvautunut saksien apuun vain ihan äärimmäisten takkupalleroiden kohdalla, joita ei olisi ollut mitenkään mahdollista selvittää ilman tai ainakaan niin että kissaan ihan hirvittävästi koskisi.

Pienen pohdinnan jälkeen eräs tuttava ehdotti, jos koittaisin furminoida Oskarin turkin. Olisi varmasti apua siitä, että pehmeää alusvillaa saisi vähän pois. No ryhdyinpä tuumasta toimeen ja kaivoin furminaattorin esille ja furmineerasin koko Oskarin. Ja hei, eipä ole tullut kauluriin taikka pöksykarvoihin samalla tahdilla enää takkuja. Mutta muualle turkkiin kyllä on. Vieläpä sellaisiin kohtiin, joihin takkuja ei koskaan aiemmin ole tullut. Ongelmallisin osiohan Oskarin turkissa on tuo valkoinen, joka on siis pumpulihöttöä. Mustat karvat ovat tähän asti olleet a i n a täysin takuttomia, vaikka eihän sillkä niin väliä ole kun Oskarilla kerta enemmän tuota valkoista höhhöä on.. 

Olen ilmoittanut Oskarin (ja Aatoksen) Turun näyttelyyn lauantaille. Sen jälkeen vakavasti harkitsen, että pidetäänkö me vaan taukoa vai aletaanko siirtymään eläkkeelle touhusta. Itsellä tällä hetkellä näyttelyinnostuns on hitusen kateissa, joten pidempi tauko ainakin on tulossa. Sitten kun joskus pätään, että Oskari jää eläkkeelle näytelmäareenoilta, näytetään turkille konetta ja ajellaan Oskarille tyylikäs leijona-kampaus. On sitten ehkä hieman mukavampaa meille ja myös kissalle, ettei joka päivä tarvitse hampaat irvessä taistella takkuja pois.

Onneksi Oskarin turkki on ainoa tälläinen hankala. Tai Aatoksen turksita en vielä tiedä, jos se päättääkin siellä parin vuoden paikkeilla alkaa kasvamaan. Tällä hetkellä se tuntuu kuitenkin ihan hyvältä käteen, mutta pidempänä sillä voi olla taipumusta takuille. Armaan turkista tuskin koskaan löytyy takun takkua ja Onnille tulee muutamia takkuja pohjavillaan takamuksen ja takareisien seutuville, mutta ei lähellekkään mitään Oskarin takkujen veroista.

Huhhuh. Olisi joskus pitänyt hurhataa nakukissoihin :D

Ulkona, sisällä.

Nyt kun alkaa ilmat kylmetä, niin ei viitsi tarhan luukkua pitää koko aika auki. Ja kissat eivät osaa päättää, ovatko ulkona vai sisällä. Mieluiten silloin juuri ulkona, kun ollaankin sisällä ja sama toisinpäin. On aika rasittavaa olla koko aika aukomassa luukkua, jote nyt olen vähän jlumastikkin tehnyt niin, että jos pojat menevät ulos, on siellä oltava sitten puoli tuntia ennen kuin pääsee takaisin sisälle.  Ja sama toimii toiseen suuntaan myös.

Nyt pojat nukkuvat ulkona, Onni ylimmällä tasolla, Aatos kävelysillalla ja Oskari ja Armas roikkuvissa koreissa. Eikä kenelläkään ole tällä hetkellä hinku tulla sisälle. Ihmeellistä.

Makoisan näköinen vieras

Jätin hetkeksi aikaa roskapussin terassille, kun en ehtinyt sitä roskikseen asti viemään sillä hetkellä. Pieni vieras ilmestyi tutkimaan pussia ja voitte vaan arvata kuinka suurina lautasina kissojen silmät tarhassa oli. Tuli niin kiire viemään pussi roskikseen asti, etten ehtinyt ottamaan kuvaa pojista, jotka istuivat tarhan keskitasolla kuola poskella. Onneksi hiiret ei sisälle pääse, välikatossa vipeltää kyllä ja saa kissat ihan hulluiksi.

Tarha

Eilen illalla kissat pääsivät tutustumaan uuteen tarhaansa. Tarha on muuten valmis, paitsi sisäpuolella pitää hiukan sisustaa ja tasoja kiinnitellä. Meni tovi, ennen kuin kissat uskalsivat tulla ikkunaluukusta. Tai me vähän avustettiin, kun eihän ne sitä luukkua tajunneet, että mikä on olevinaan. Niko nosteli sisäpuolelta kissoja yksikerrallaan niin, että pääsi kurkkaamaan ulos.

Ensin nostettiin Armas, joka samantien tuli ulkopuolelle kävelemään ikkunalautaa pitkin ja oli kuin kotonaan.

 

Seuraavaksi nostettiin Oskari hollille. Osku kuitenkin vaan kurkisti ensin luukusta ulos ja luulin, että sillä jäi pylly jumiin, kun se peruuttikin takaisin sisälle.

Sitten tuli Onni, joka hypähti kanssa samantien tutkimaan tarhaa ja oli niin onnellisen näköinen ja kävi puskemassa kaikki puut ja palkit mihin vaan ylettyi. Oskarikin uskaltautui sitten ulos seuraavana, eikä se mitään jumiin jäänyt. Luukku oli juuri sopiva jopa karvamuhku-Oskarille :)

Aatosta vähän jännitti. Tai aika paljonkin, eikä se meinannut millään tulla ulos. Niko vähän avusti tuuppaamalla Aatosta eteenpäin niin, että Aatos joutui ikkunalaudalle ja kyll äse siitä sitten lähti varovaisesti vähän tutkimaan paikkoja. Onnettomasti kuitenkin maukuen.

Tarhan sisustaminen oli vielä tässä vaiheessa kesken. eilen rakennettiin keskitaso ja sitten ylätaso joilla voi loikoilla ja istua ja joita pitkin pääsee kulkemaan. Ylätasolta menee pieni kävelysilta tarhan oven yli, josta pääsee kulkemaan toisessa nurkassa roikkuviin koreihin, jollei tahdo ikkunalaudalta hypätä. Tarkempia tietoja tarhasta ja kuvia sisustuksesta hiukan myöhemmin.

Omasta kupista siistissä rivissä.

Mummulassa pojat söivtä samalta lautaselta, mutta kun nyt palattiin takaisin arkeen niin siirryttiin tuttuihin ruokakuvioihin. Tai kuviot olivat tutut isommille pojille, Aatokselle ei niinkään. Tähän asti Aatos on syönyt märkäruokansa yksin keittiössä ja isot pojat omat pöperönsä toisessa huoneessa, ettei mene penturuoat vääriin suihin. Tänään sitten ensimmäisen kerran annoin märkäruoan niin, että jokainen söi vaan omasta kiposta. No eihän Aatos sitä tajunnut. Hotaisi nopeasti oman kipponsa tyhjäksi ja yritti sitten siirtyä seuraavalle ja taas sitä seuraavalle. Lopulta otin Aatoksen syliin siksi aikaa, että muut olivat saaneet syödä omasta kupista niin paljon kuin meni ja päästin sitten Aatoksen nuolemaan loput mitä nyt oli sattunut jäämään.

Tässä varmaan menee hetki, että Aatos hoksaa mikä on käytäntö, mutta kun se on muidenkin kanssa onnistunut niin eiköhän Aatoskin sen opi.

Tästä kuvasta myös hyvin näkee, että Aatos on noin suurinpiirtein samaakokoa, mitä Armas ja Onni. Korkeampi Aatos kuitenkin on ja ehkä uskaltaisin veiakta, että Aatoksen lopullinen koko tulee jossain kohtia lähentelmään isi-Oskarin kokoa.

Mummulaloma ohi.

Kissat lomaili kokonaisuudessaan kaksi ja puoli viikkoa mun vanhemmilla, mutta tänään haettiin pojat kotiin. Mulla oli vähän ollut toiveissa, että oltaisiin saatu kissatarha valmiiksi tai edes aloitettua, mutta luvan kysymisen kanssa kesti hiukan kauemmin ja eihän me sitä olla vielä saatu suunnittelua pidemmälle. Varsinaista lupaa tarha ei tarvitse, kun on alle 7 neliötä. Ainoana ohjeistuksena tuli, että rajoista vaan 4 metrin päässä, ja kun tarha on kutakuinkin melko keskellä tonttia, niin tuokaan ei ole ongelma.

No mutta. Onnihan masentui taas, kun hoksasi että joutuu matkustamaan ja ryntäsi kotona heti laatikolle. Pojat oli muutenkin ihan ihmeissään, kun kotiutuivat. Joka paikka nuuskutettiin läpi, niin kuin ei oltaisi kotona koskaan oltukkaan. Ihme ja kumma, ei kertaakaan pojat koittaneet hyppiä keittiönpöydälle tai tasoille, vaikka mummulassa olivatkin saaneet tosi vapaasti mennä.

Ja tänään (tai no viimeistään huomenna) alkaa kissatarhan rakentaminen. Vähän on vielä mietintämyssyn alla käytetäänkö minkkiverkkoa vai rappausverkkoa.

Kissat ja lapsi

Ennen lapsen syntymää vähän jännitti se, että miten kissat suhtautuvat pieneen tulokkaaseen. Monia kauhutarinoita tuli kuultua siitä, miten kissat lämpimää paikkaa etsiessään käyvät vauvan kasvojen päälle makamaan, ja pieni ihminen tukehtuu sinne alle. No eipä täällä ainakaan tarvinnut sellaista pelätä. Armas, Onni ja Oskari pitivät vähintään parin metrin hajuraon lapsen ollessa pieni, mitä nyt välillä tuon nukkuessa uskaltautuivat hiuksia tai varpaita haistelemaan. Moni myös sanoi, että kissat kiehnäävät kahta kauheammin äidin kimpussa, kun äiti tuoksuu maidolle. Taas meni sekin hutiin, eipä nuo olleet musta sen kiinnostuneempia kuin mitä ennenkään.

Edelleenkään Armas ja Onni ei kovin lähelle poikaa tule. Armas saattaa välillä käydä puskemassa, mutta melko harvoin, Onni pitää etäisyyttä. Oskari käy puskemassa ja saattaa jäädä lähelle istumaan, antaa joskus pojan läpsäistä hännälle, mutta lähtee kyllä kanssa aika haipakkaa liikkeelle. 

Aatos onkin ihan erimaata. Mahtaakohan se johtua siitä, että Aatos tuli meille vasta lapsen jälkeen vai tunnistaako lapsi lapsen, mutta Aatos hakeutuu kokoajan pojan vierelle tarkkailemaan. Välillä nuo leikkivät yhdessä eikä Aatosta haittaa ollenkaan, vaikka pieni käsi tulisi raksukippoon, kun siitä ollaan syömässä. Aatosta ei myöskään haittaa pienet sormet, jotka joskus harvoin vähän repivät hännästä tai niskavilloista. Kovin paljoa ei meidän poika kyllä kiinnostusta osoita kissoja kohtaan, siis sillä tavalla, että konttaisi kauheasti kiljuen kissojen perässä. Ehkä sillä on vaikutusta, että on kissat häärineet täällä alusta asti, ei ne ole niin ihmeellisiä :).

Koira olisi siinä mielessä ehkä parempi, että koirat hoitavat lattialle tippuneet ruuat vähän paremmin pois, mitä ksisat. Oskari saattaa käydä jonkun murusen syömässä, mutta useimmiten murut toimivat leikkivälineinä. Poikaa sen sijaan ei haittaa pistellä kissanraksuja suuhunsa, jos sellainen on jonnekkin lattialle jäänyt..

Samasta kupista

Nyt kun Aatos alkaa lähenemään vuoden ikää, olen alkanut antamaan märkäruoat samaan aikaan. Tänään syötiin PIROKin näyttelystä saatua ruokaa, jonka ruotsinkielistä nimeä en muista, mutta täällä se kulkee nimellä Mjau (tjsp). Aluksi Aatos oli vähän ihmeissään, että mitä nyt, enkö syökkään eri huoneessa, mutta hoksasi sitten pian änkeä lautasen äärelle syömään pois osansa. Kuivaruoka syödään vielä eri tilassa, kun Aatos popsii penturuokaa ja isot pojat leikattujen kissien ruokaa. 

Pitäisi näyttelykuulumisetkin kirjata, kunhan vaan ehtisin. Tässä pitäisi myös lähetellä lupapyyntöjä kissatarhan rakennusta varten, jos se saataisiin vihdoin tänä kesänä pystyyn. Pääsisi pojatkin haistelemaan raitista ilmaa muualta, kuin tuuletusräppänän kautta.

Voihan finni!

Muistan kuinka olin huuli pyöreänä silloin joskus, kun vielä kävin Armaan kanssa näyttelyissä ja yhdessä PK-seudun näytelmässä Armaan sivän omistaja tuli kertomaan mulle, että Armaallahan on kauhea akne. Ei ollut muuten tullut mieleenkään, että kissoilla tai eläimillä ylipäätään voisi olla aknea. Ystävällisesti nyt jo edesmennyt kasvattaja neuvoi kädestä pitäen, että miten leuka kannattaa puhdistaa ja miten sitä pitää hoitaa, että saa ne mustapäät kuriin. Kävinkin heti ostamassa pienen hammasharjan ja basibact-pulveria, jolla puuteroitiin leukaa ja hammasharjalla vähän rapsuteltiin kuivunutta mustapäätä pois.

Vähän aikaa sitten tutkiskelin Aatoksen suuta ja kurkkailin sitten siinä samalla vähän leukaa myös. Siinähän oli ihan jäätävä määrä mustapäitä! Käväisin sitten ostamassa Aatokselle oman leukahammasharjan ja ehtisin ehkä parina iltana sitä leukaa hinksuttamaan, kunnes näppyjen esiintyminen laantui ja leuka taas on näpytön. Veikkaan että Aatoksen akneilut joko olivat jotain teini-ikäisen kissimyksen mustapäilyä tai vaihtoehtoisesti näpyt aiheutti ruoka. Niitä ei nimittäin ole kuivaruoan vaihtamisen jälkeen esiintynyt, joten syy saattoi olla siinäkin.

Ja nyt, kun huomenna lähdetään näytelmöimään niin tutkiskelin sitten Oskarin leukaa. Oskari tapaa aina silloin tällöin tehdä yhden jumalattoman ison mustapään suupieleen ja sellainen siihen nyt oli taas ilmestynyt. Odottelin pari päivää josko se siitä häipyisi, mutta kun se siinä vielä tänäänkin möllötti niin päätin sitten olla ilkeä ja puristaa sen pois. Ensimmäinen kerta kaikelle. Yllättäen Oskari ei oikein nauttinut tästä kauneudenhoitotoimenpiteestä, mutta sai ainakin mustapää kyytiä.  

Että semmosta.

Yritän nyt aktivoitua tämän päivittelyn kanssa. Taas. Huomenna mennään Oskarin ja Aatoksen kanssa messukeskukseen ja Oskari pääsee sunnuntaina vielä uudestaan esitelmöimään. Jännittää.

Kuvasia ja kuulumisia.

Sainpas eilen tiputettua postiin Oskarin ja Aatoksen näyttelyilmot TUROKin näyttelyyn, joka on maaliskuun 23 ja 24 päivä. Aatos näytelmöi messukeskuksessa lauantaina ja Oskari lauantaina ja sunnuntaina. Alunperin vähän pohtisin, että ilmoitanko Oskaria ollenkaan, kun kävi pieni pöksykarvaäksidentti, mutta uskon sen tasoittuvan kuukaudessa normaaliin kuntoonsa :). Ilmoittelin Oskarin myös siitosluokkaan molemmille päivinä, sillä Aatoksen lisäksi lauantaina on paikalla Aatoksen sisko Tassu ja sitten sisarpuolet Vilja ja Väinö. Sunnuntaina on ainakin mustavalkeat lapsukaiset ja luotan myös Tassun olevan paikanpäällä niin uskalsin sitten sunnuntaillekkin siitosluokan täyttää. Oskari näytelmöi ensimmäistä kertaa kastraattiluokassa, jännittävää! Ja Aatos on nuorissa. Sekin on jännittävää.

Punnailin myös eilen pojat, kun annoin matokuurin. Puntari heilahteli seuraavasti:

Armas 6,4 kiloa

Onni 5,2 kiloa

Oskari 6,3 kiloa

Aatos 5 kiloa

Mauskislaiset toivottelevat myöskin kaikille hyvää ystävänpäivää!

Kun ihmiset ei ole kotona, hyppii kissat pöydällä.

Kissoilla ei ole lupa mennä keittiön aputasoille ja ne tietää sen. Ainakin sillon kun me ollaan paikalla. Tänään lähdin pojan kanssa vaunuilla käymään apteekissa ja tällänen näky odotti, kun tultiin takaisin. Luonnollisesti, kun pääsin sisälle asti niin Armas oli eteisen oven takana odottamassa, niin luin ei missään kielletyissä paikoissa olisi ikinä ollutkaan.

Et sä oikeesti näe mua.

Joo tässä mä oon ollu koko aika.

Aatos jäi kauniisti nukkumaan takan viereen, kun me lähdettiin ja ehti sen tunnin aikana ladata energiatasot täyteen ja nyt täällä on ollu melkosta rallia tunnin verran. Koitan saada linkattua pari videota tänne, kunhan vaan keksin ensin että saanko ne ilman piuhaa puhelimesta johonkin vai en.

No moi, tässä on lämpöstä.

Eläinlääkärireissu ja sopeutumista

Oltiin viikko sitten tiistaina Oskarin kanssa siellä eläinlääkärissä, kun pissailut jatkuivat. Itse vähän epäilin, että nämä pissailut johtuivat ihan pelkästään siitä, että Oskari on tajunnut olevansa kollinen, mutta koska tahdoin kuitenkin olla asiasta varma niin siksi mentiin. Kun tietysti tulehduskin olisi voinut uusiutua.

Eläinlääkäri oli kiva. Eri mikä meillä normaalisti on, kun nyt en pyytänyt Granholmia erityisesti, kun otettiin eka aika mikä oli vapaana. Tämä lääkäri myös suomensi mulle sen Tuhatjalasta saadun hoitokertomuksen joka oli kivasti tehty, kun enhän  sitä lääkärikieltä oikein ymmärtänyt ja sillon Tuhatjalassa en tietenkään kysynyt siitä sen enempää, kun sen vasta kotona luin. Nopsaan lääkäri kuunteli sydämen ja teki pikaisen tarkastuksen. Rakossa oli sen verran virtsaa, että ei tarvinnut nesteyttää ja lääkäri oli varma että näyte saataisiin otettua helposti. Oskari sai taas rauhoittavan piikin reiteen ja tällä kertaa Osku protestoi piikkiä huutamalla bää ja hyppäämällä mun syliin, mistä Oskari ei suostunut tulemaan alas. Siinä silittelin sitten Oskaria sillä aikaa, kun odottelin rauhoittavan vaikuttavan ja pikkuhiljaa taas se kissa vaipui alemmas ja alemmas.  Viime kertanen rauhoitus ei ollut ollenkaan paha, kun Oskari oli kantokopassa. Vähän jännitti tuleeko poru, niin kuin ihka ensimmäisellä kerralla kun näin rauhoitusoperaation, mutta ei tullut. Oli se kyllä reppanan ja surkean näkönen kollinmölliäinen :(

Lääkäri sanoi, että siinä menee puolisen tuntia, joten jäin sinne aulaan odottelemaan ja katselemaan kaunareita ja lukemaan kissalehtiä. Kaikki oli menny hyvin. Ja tulehduksesta ei ollut enää mitään merkkejä mikä oli tosi hyvä uutinen. Mutta se sitten ikäväkyllä tarkotti sitä, että Oskari on nyt hoksannut olevansa Mies ja isolla m-kirjaimella.

Se lääkäri ehdotti, että jos mä tahdon pitää vielä Oskarin leikkaamattomana niin vaihtoehtona olis hormoni-implantti, eli siis kemiallinen kastraatio joka kestää yksilöstä riippuen ½-2 vuotta. Oskarillahan oli tuo implantti. Se laitettiin sillon noin kaks ja puol vuotta sitten sen takia, kun Oskulla alkoi paino tippumaan vähän liikaa ja kun sitä kuitenkin oli muutaman kerran tarkoitus käyttää. Ihmisillä on varmasti vähän erilaisia mielipiteitä tosta implantista, monet on ehdottomasti vastaan ja monien mielestä se on ihan ok. Oskarille se kävi hyvin. Painon tippuminen loppui, kun ruoka maistui taas ja energia käytettiin kasvamiseen ja Oskarihan kasvatti oikeen muhkean turkin kanssa. Oskulla vaikutus kesti jonkun puolitoista vuotta ja kuten näkyy, ei se vienyt lisääntymiskykyä lopullisesti.

Mä en kuitenkaan tahdo toistamiseen ottaa tuota implanttia. Oskarilla piti olla treffit vielä tässä näin, mutta koska toi pissailu ei ole vaan satunnaista ja sen takia meidän pitää eristää Oskari, niin saatiin sitten sumplittua asianosasten kanssa hommat niin, että Oskari pääsee kastraattikerhoon Armaan ja Onnin kaveriksi. Tässä sitten varailen aikaa, kunhan kukkaro vähän palautuu näiden kahden lääkärireissun jälkeen normaalitilaansa. On se sitten kiva saada elämä täälläkin vähän normalisoitua ja Oskari voi lopettaa tuon stressailun ja machopissailun.

Mutta siis ei tarvitse nyt olla huolissaan. Tää on vaan vähän epämiellyttävää. Oskarilla on koko aika joku muista pojista kaverina, ettei sen tarvitse yksin olla ja sitten käydään leikkimässä ja rapsuttelemassa sitä myös. Mua vaan aina jänskättää sitä rapsutellessa, että jos se pissaasuihkauttaa yllättäen :D Ei vielä ole, onneksi!

Olin ilmottanut Oskarin nyt tulevana lauantaina Kirkkonummen näyttelyyn, mutta jätetään suosiolla osallistuminen Oskun kanssa väliin. Luultavasti se innostuisi vielä enemmän pissailemaan ympärilleen, niin en viitsi sitten sen takia. Ja meillä odottaa varmaan ihan kiva ura sitten kastraattikisoissa :) Varsinkin jos Oskari tekee samanlaisen karvan, kun silloin implanttinsa kanssa. Aatos sen sijaan suorittaa näyttelydebyyttinsä lauantaina. Jännittää! Aatos joutuu/pääsee ekalle pesulle tässä viikon loppupuolella. Sekin jännittää :)

Aatos on muuten sopeutunut meidän laumaan tosi hyvin. Nyt se on ihan sellanen, kuin olisi ollut täällä aina. Kolmantena päivänä Armas nukkui tuossa kissapedässä ja Aatos päätti mennä siihen kanssa. Siispä Aatos kiipesä Armaan päälle ja sujahti pikkusohvan takanurkkaan Armaan selän taakse nukkumaan. Armas sanoi vähän 'hisss', mutta ei jaksanut tehdä mitään, kun vähän taisi väsyttää ja siinä ne sitten nukkui :D

Kolmantena päivänä

Onnista Aatos on sanut rallikaverin. On tosi hurjan näköstä, kun ne juoksevat täällä peräkanaa ja tekevät voltteja, kun Aatos on kuitenkin niin pikkanen. Mutta kivaa niillä näyttää olevan. Armaan ja Oskarin kyljessä Aatos tykkää nukkuilla ja Oskari myös pesee Aatosta aina kun äijäilyiltään kerkeää.

Aatos on kyllä ihan metka kissa. Se syö mieluummin märkäruokaa kuin raksuja. Se on hassua, kun nämä isommat pojat on sitten enemmänkin raksunaattoreja ja söisivät mieluummin niitä, kuin märkäruokaa. Aatos saa hassuja hepuleita välillä ja yrittää kvoasti murtautua tiskikoneeseen. Ja tänään se juoksi imurin perässä, kun siivoilin täällä :D

On se ihana!

Loppuun vielä Armaan ja Aatoksen pötköttelykuvia.

Ja Aatos vielä ihan itsekseen. Kiitos vielä tuhannesti Päiville tästä ihanasta punaisesta hupsuliinista ♥

pupukorvanen

Ihanat lahkeet

Edellispäivänä meillä kävi vieraita. Pojat olivat vuorotellen ja välillä kaikki yhtäaikaakin kiinni naisvieraan housunlahkeessa, kun siihen oli ilmeisesti tarttunut jokin erittäin kiinnostava tuoksu. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään tyttökissa-tuoksu, vaan ilmeisesti joku pariskunnan omista kollipojista oli käynyt pöksyillä istumassa ja jättänyt sitten jälkeensä oman tuoksunsa. Ei meinannut Eeva kyllä päästä mihinkään liikkumaan, kun joku killui koko ajan lahkeessa. 

Asuntokierrosta tehtäessä ja tuonne kylppäriin mennessä alkoi Oskari huutamaan sitten ihan hirvittävästi. Pölhö poika oli mennyt niistä lahjetuoksuista niin sekaisin, että kuvitteli taas jonkun ilmestyneen häntä itseään varten tuonne kylppäriin ja hetken aikaa Oskari ulvoi ja määki oven takana, ennen kuin suostui tajuamaan ettei siellä nyt ketään ole :D On se hupsu kissa.

Itse tässä odottelen kamalasti ensi viikon keskiviikkoa. Ollaan silloin menossa Oskarin ja Onnin kasvattajan kanssa Riihimäelle katsomaan Oskarin ja Unnan vauvoja. Oottelen kovin että pääsen vihdoin näkemään punaisen pojan ihan livenä :))) ja tietysti myös kaikki tytöt kanssa. Syyskuussa pääsen näkemään sitten Oskarin ja Cindyn vauvoista Viljan, sillä Oskarin näyttelyilmo oli vastaanotettu PIROKin näyttelyyn. Ja vaikka oonkin vielä vähän kahden viaheilla oman osallistumisen kanssa, niin luultavasti kyllä sinne lähden. Ihan vaan siksi, että näen sitten Vilja-vauvan :)

Kantokoppa majana.

 

Nyt kun kantokopat on olleet esillä ilman ovia, on Onni ainakin käyttänyt niitä nukkumismajoina. Aiemmin, kun meillä kerrostalossa oli boksit vaatekaapissa ja kun ne otti esille, niin Onni hävisi aina samantein piiloon.  Mutta nyt kun tässä tulee siedätyshoitoa harrastettua, niin mahtaisikohan matkustaminenkin sujua mukavammin? Kuvassa nukkupaikkana on Atlas 20, koppa jonka olen ajatellut vaihtaa suurempaan, mutten vielä ole saanut aikaseksi tehdä.

Tässä kun nyt on ollut lämpöisiä päiviä niin kuvittelisi, että tälläset puolipitkäkarvat viimeistään vaihtaisi bikinit päälle. Ei Oskari. Oskari on alkanut kasvattamaan karvaa. Ja se näyttää muutenmin siltä, että on saanut vähän massaa. Ihan kiva juttu, kun ajattelin ehkä ilmotella Oskarin PIROKin näyttelyyn, joka on syyskuussa. En vielä tiedä olenko ite menossa mukaan, vai lykkäänkö Oskarin kasvattajan seuraan näyteltäväksi :) Riippunee siitä mahtaako paikalle tulla muutama mustavalkoinen pallero, kun kuulin sellaista juttua, että ehkä voisi. No katsotaan.

Palleroista puheen ollen. Oskarin ja Cindyn vauvat on kasvanut ihan hirmupaljon, nehän on ihan pieniä kissoja jo :) Tuossa eilen kun selailin pentueen kuva-albumia viidenneltä viikolta, niin näyttää kaikki pojatkin jo ihan erilaisilta, kuin syntyessään :) Tai ainakin omaan silmään näytti siltä. Mutta kyllä mun silti pitää luntata, että mikä oli kenenkin nimi, kun menisi varmasti sekaisin. Kuvia Draconian Draconian-pentueesta viikolta viisi täällä. Voitte tekin käydä ihailemassa sitten noita vauvoja :).

Ja sitten noista Oskarin nuoremmista lapsukaisista. Päivi on laittanut tasaiseen tahtiin kuvia ja kuulumisia vauvoista. Ensimmäiset vauvat siellä on alkanut jo availemaan silmiä. Kohta nekin on yhtä isoja pienen kissan näköisiä palleroita kuin Oskarin mustavalkoiset vauvelit.

Kuva: Päivi Salmi-Wallenius/ FIN* Nenukan

Tuo punainen poika on saanut ihan erityisen paikan ajatuksista. On vähän sellainen heikotuksen kohde, kun itsellä on ollut haaveissa punainen poika jo viisi vuotta. Katsotaan nyt, mitä tässä sitten tapahtuu. Vielä en sano mitään :)

Ja sitten loppuun pari kuvaa, kun pojat olivat taas kiipeilypuussa samaan aikaan. Juu, idea on jo käytetty, mutta kun testailin uutta kameran putkea ja kohteet nyt sattuivat olemaan kiipeilypuussa, niin ei voi mitään :D

Pikaisesti päivittelyä

Vähän on ollut hiljaista nyt taas tovin. Oon itse tässä keskittynyt kaikkiin muihin juttuihin ja on jäänyt kissojen kuvailut vähän vähemmälle nyt. Sitten me täällä ollaan tietysti tuijoteltu Oskarin ja Cindyn vauvoja, jotka kasvaa kohisten. Masu-uutisia on myös tullut Unnan ihmismammalta ja sielläkin pitäisi tapahtua aika piakkoin.. :)

Oskari on ollut lähdössä johonkin jo monta kertaa varmaan viimeisen kuukauden aikana. Me ei vaan tiedetä, että mihin oikeen Oskari tahtoisi lähteä. Se asettautuu vähän väliä makoilemaan laukun päälle ja jos laukusta on vetoketju auki, niin sieltä sisältähän Oskari löytyy. Selvästi nyt on Oskarilla kaipuu päästä reissaamaan.

Seuraava reissu Oskarille taitaa kuitenkin tulla vasta loppuvuodesta ja silloinkin vaan reissataan tohon messukeskukselle, mikäli Oskarin turkki on sellaisessa kunnossa että sitä näytille kehtaisi viedä.

Onnin rokotukset pitäisi käydä uusimassa ja samalla muistaa pyytää eläinlääkäriltä kunnollisempi todistus  noista näytteistä, joita Oskarilta viimeksi otettiin. Ja myös ruokaa pitäisi tässä tilailla. Sen varmaan teenkin nyt heti seuraavaksi, ettei sitten unohdu ja käy niin ikävästi, että ollaan ilman ruokaa. Kuivapapanoita kävinkin pojille jo hakemassa, kun ei tilaus olisi mitenkään ehtinyt perille sikseen.

Ah niin. Tässä ehti mennä tosi pitkään, ennen kuin kukaan oppi murtautumaan mihinkään kaappiin. Meidän vieras/kissahuoneessa oleviin kaappeihin nyt oli kuitenkin pari viikkoa sitten murtauduttu ensimmäisen kerran ja siitä se riemu sitten repesi ja sain tehdä kaapin oviin melkoiset viritelmät, etteivät ne nyt enää niin helposti aukenekkaan. Kaapit kun tällä hetkellä sisältää sekalaisesti pyyhkeitä, lakanoita ja sen sellaista mikä varmasti houkuttelee päällään makamaan ja ei ehkä ole kovin kivaa, jos kaikki on sitten ihan karvassa. No nyt viritelmien jälkeen ovet on pysynyt kiinni. Sinällään ihme, kun virityksen tein tavallisesta villalangasta ja kunhan vaan nuo sen hoksaavat, niin on varmasti langat järsitty poikki hetkessä. No mutta jos ne ei tajuaisi... :D

Ahdasta

Oli pojat sitten päättäneet ahtautua kaikki samalla kertaa tuonne kiipeilypuun yläpetiin. Monesti siellä näkyy kaksi kissaa, mutta ei kyllä kolmea. Viimeksi kaikki kolme ovat tuolla ylhäällä yhtäaikaa nukkuneet silloin, kun Oskari oli vielä ihan pieni. Kamalalla kiireellä sitten tietysti piti tämä tilanne saada kuvattua ja tuo ensimmäinen kuva onnistui jotenkuten ihan tuurilla. Sitten lähdin nopeasti hakemaan tuolia, että pääsen korkeammalla ja näkisinkin mitä kuvaan, niin oli tilanne jo vähän mennyt ohi: tuo toinen kuva sitten kuvattu tuolin päältä. Ja tietysti kamerassa asetukset vähän miten sattuu, mutta ei se niin nöpönuukaa ole :)

Loppuun vielä kuva vuodelta 2009, jolloin viimeksi olen pojat nähnyt nukkumassa yhtäaikaa tuolla puussa. Eipä silloinkaan tuo punkka niin tilavalta näyttänyt, vaikka Oskari olikin ihan vauva. (Enkä nyt äkkiseltään löytänyt tätä kuvaa täältä blogista, joten en varmaan sitten ole sitä täällä julkaissut..)

Kauhea känkkäränkkä.

Aamun ensimmäinen tunti on ollu tosi pitkä. Armaalla on joku herkkähetki menossa ja Onni tai Oskari ei saa seurata sitä ollenkaan, kun heti kuuluu ärsyyntynyttä kurkkumurinaa. Kuka on käynyt pissimässä Armaan aamumuroihin? Ja ellei Armas murise, niin sitten Armas vinkuu tuulikaapin oven takana ja rummuttaa sitä ovea tassuillaan, koska Armas tahtoo tuulikaappiin (tai oikeasti se tahtoo ulos). Ja ajatella, että ollaan vaan pari kertaa käyty ulkona valjastelemassa ja siitä on jäänyt nyt mieleen, että siitä pääsee ulos. Kerrostalossa Armas tottui siihen, että kun vinkasee tai vähän näyttää tassua parvekkeen ovelle, niin pääsee parvekkeelle istumaan. No eihän sitä nyt täällä tietenkään voi vapaaksi päästää. Toivottavasti sillä on vaan joku kriisi menossa ja se tuosta taas normalisoituu.

Ja sitten vähän vauveleita<3

Oskarin ja Cindyn vauvat kasvaa, jokainen niistä on tuplannut oman painonsa. Identtiset kaverukset ovat kaikki poikia ja sitten erilainen nuori tosiaan oli tyttö. Jos joku tahtoo käydä lukemassa mitä Cindyn ja vauvojen elämään kuuluu, niin sitä pääsee seuraamaan Draconinian omasta blogista *klik*.

Voitto ja Vilja. Kuva: Taru Kyntäjä, www.draconian.fi