tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pikaisesti päivittelyä

Vähän on ollut hiljaista nyt taas tovin. Oon itse tässä keskittynyt kaikkiin muihin juttuihin ja on jäänyt kissojen kuvailut vähän vähemmälle nyt. Sitten me täällä ollaan tietysti tuijoteltu Oskarin ja Cindyn vauvoja, jotka kasvaa kohisten. Masu-uutisia on myös tullut Unnan ihmismammalta ja sielläkin pitäisi tapahtua aika piakkoin.. :)

Oskari on ollut lähdössä johonkin jo monta kertaa varmaan viimeisen kuukauden aikana. Me ei vaan tiedetä, että mihin oikeen Oskari tahtoisi lähteä. Se asettautuu vähän väliä makoilemaan laukun päälle ja jos laukusta on vetoketju auki, niin sieltä sisältähän Oskari löytyy. Selvästi nyt on Oskarilla kaipuu päästä reissaamaan.


Seuraava reissu Oskarille taitaa kuitenkin tulla vasta loppuvuodesta ja silloinkin vaan reissataan tohon messukeskukselle, mikäli Oskarin turkki on sellaisessa kunnossa että sitä näytille kehtaisi viedä.

Onnin rokotukset pitäisi käydä uusimassa ja samalla muistaa pyytää eläinlääkäriltä kunnollisempi todistus  noista näytteistä, joita Oskarilta viimeksi otettiin. Ja myös ruokaa pitäisi tässä tilailla. Sen varmaan teenkin nyt heti seuraavaksi, ettei sitten unohdu ja käy niin ikävästi, että ollaan ilman ruokaa. Kuivapapanoita kävinkin pojille jo hakemassa, kun ei tilaus olisi mitenkään ehtinyt perille sikseen.

Ah niin. Tässä ehti mennä tosi pitkään, ennen kuin kukaan oppi murtautumaan mihinkään kaappiin. Meidän vieras/kissahuoneessa oleviin kaappeihin nyt oli kuitenkin pari viikkoa sitten murtauduttu ensimmäisen kerran ja siitä se riemu sitten repesi ja sain tehdä kaapin oviin melkoiset viritelmät, etteivät ne nyt enää niin helposti aukenekkaan. Kaapit kun tällä hetkellä sisältää sekalaisesti pyyhkeitä, lakanoita ja sen sellaista mikä varmasti houkuttelee päällään makamaan ja ei ehkä ole kovin kivaa, jos kaikki on sitten ihan karvassa. No nyt viritelmien jälkeen ovet on pysynyt kiinni. Sinällään ihme, kun virityksen tein tavallisesta villalangasta ja kunhan vaan nuo sen hoksaavat, niin on varmasti langat järsitty poikki hetkessä. No mutta jos ne ei tajuaisi... :D

2 kommenttia:

Draconian kirjoitti...

Etkö sä nyt tiedä mihin Oskari tahtoisi matkustaa :( Me täällä ainakin tiedetään. T: Veikko, Väinö, Voitto ja Vilja

Katja kirjoitti...

Kyllä se itseasiassa kävi mielessä, että Oskari saattaisi tahtoa lähteä käymään Vaasassa moikkaamassa vauvoja. Me kanssa ehkä toivotaan, että jos tuossa loppuvuodesta sieltä jokunen pikkupalleroinen mahtaa eksyä vaikka johonkin näyttäytymään silleen, että päästään kyttäilemään, ellei tässä nyt tule tehtyä jotain ekstempore-reissua :))