keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Omasta kupista siistissä rivissä.



Mummulassa pojat söivtä samalta lautaselta, mutta kun nyt palattiin takaisin arkeen niin siirryttiin tuttuihin ruokakuvioihin. Tai kuviot olivat tutut isommille pojille, Aatokselle ei niinkään. Tähän asti Aatos on syönyt märkäruokansa yksin keittiössä ja isot pojat omat pöperönsä toisessa huoneessa, ettei mene penturuoat vääriin suihin. Tänään sitten ensimmäisen kerran annoin märkäruoan niin, että jokainen söi vaan omasta kiposta. No eihän Aatos sitä tajunnut. Hotaisi nopeasti oman kipponsa tyhjäksi ja yritti sitten siirtyä seuraavalle ja taas sitä seuraavalle. Lopulta otin Aatoksen syliin siksi aikaa, että muut olivat saaneet syödä omasta kupista niin paljon kuin meni ja päästin sitten Aatoksen nuolemaan loput mitä nyt oli sattunut jäämään.

Tässä varmaan menee hetki, että Aatos hoksaa mikä on käytäntö, mutta kun se on muidenkin kanssa onnistunut niin eiköhän Aatoskin sen opi.

Tästä kuvasta myös hyvin näkee, että Aatos on noin suurinpiirtein samaakokoa, mitä Armas ja Onni. Korkeampi Aatos kuitenkin on ja ehkä uskaltaisin veiakta, että Aatoksen lopullinen koko tulee jossain kohtia lähentelmään isi-Oskarin kokoa.

Ei kommentteja: