Treffien aika.

Mysteerityttö on nyt oleillut täällä meillä jo reilun viikon. Ollaan tässä kaikki odoteltu, koska Cindy-neito on sopivalla tuulella tavatakseen kovasti laulelevan Oskarin. On kyllä kasvattanut hermoja, sillä nuo Oskarin serenadit ei muutaman kerran jälkeen ole jaksanut enää meitä ihmisiä viihdyyttää, vaan ollaan kaivattu lähinnä jotain tulppia korviin. Siltä näytti kyllä Cindykin viikko sitten maanantaina.

Olisiko se hiljaa välillä?

Toinen oli kaivautunut tyynyjen alle piiloon ja taisi arvostaa Oskarin rakkauslauluja yhtä paljon, kuin mekin. No kyllä ne laulelut sitten jotain tulosta toivat viikonmittaa. Toki vähän yritin nopeuttaa kiinnostumisprosessia vaihtelemalla kissojen paikkoja; Oskari vietti välillä tovin Cindyn huoneessa ja Cindy sitten taas vietti aikaa kylpyhuoneessa, missä Oskari pääsääntöisesti oli. Ja heräsi se kiinnostus sitten! Perjantai-illalla mietittiin, että Cindy käyttäytyy jotenkin erilailla. Neiti hakeutui Nikon luokse koko ajan rahnutettavaksi, piti pientä kurinointia, puski päällään lattiaa ja keinui maassa. Tarulta sitten kyselin ja sieltä tuli asialle varmistus. Oltiin jee!

Aluksi ajateltiin pitää pariskunta erossa vielä muutaman päivän ajan, että on hetket sitten oikein otolliset. No Cindy itse oli erimieltä lauantaina ja murtautui sitten kylpyhuoneeseen. Oltiin onneksi kotona ja päästiin nappaamaan neiti kyytiin, ennen kuin Oskari ehti toipua hämmennyksestä. Mysteerityttö ei ollut sitten enää mysteerityttö. Ja arvatkaas sitten mitkä mourunnat alkoi, kun neiti kävi näyttäytymässä, mutta katosi sitten taas oven taakse...

Sunnuntaina sitten pienen briiffauksen jälkeen päästettiin pariskunta sitten tapaamaan toisiaan, vihdoin. Kuvasato on jäänyt aika suppeaksi (pariskunta onnistuu hakeutumaan sellaisiin nurkkiin ja paikkoihin, mihin kuvaaja ei oikein hyvin yllä tai joissa kuvista tulee erittäin huonolaatuisia... Arvostavat ilmeisesti omaa rauhaa..).

 

Oskari ei ole päästänyt Cindyä hetkeksikään silmistään. Eikä Osku ole myöskään sotahaavoilta välttynyt, Cindy onnistui jossain kohtaa läpsäyttämään Oskaria nenulle, johon tuli sitten pienen pieni haava (Oskari ei antanut ottaa kuvaa tästä naarmusta, otti kai tunnon päälle tuo turpakeikka). Pieni vastoinkäyminen ei kuitenkaan ole lannistanut Oskaria. Eilen illalla sitten joskus kahdeksan maissa kuultiin ja vahingossa jopa nähtiin täysin onnistunut suoritus :) Olin kyllä ylpeä pikkumiehestä ♥.

Yö tosin oli aika jännä. Heräsin kaksi kertaa kamalaan huutoon ja kun en heti hoksannut, että mistä se johtuu niin ehdin säikähtämään tosi pahasti :D

Koitan tässä kameran kanssa olla kytiksellä, jos jotain herkkiä ja hempeitä kuvia vaikka irtoisi. Jos pariskunta pääsisi vaikka eroon kamerakammosta.