lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kantokoppa majana.

 
Nyt kun kantokopat on olleet esillä ilman ovia, on Onni ainakin käyttänyt niitä nukkumismajoina. Aiemmin, kun meillä kerrostalossa oli boksit vaatekaapissa ja kun ne otti esille, niin Onni hävisi aina samantein piiloon.  Mutta nyt kun tässä tulee siedätyshoitoa harrastettua, niin mahtaisikohan matkustaminenkin sujua mukavammin? Kuvassa nukkupaikkana on Atlas 20, koppa jonka olen ajatellut vaihtaa suurempaan, mutten vielä ole saanut aikaseksi tehdä.


Tässä kun nyt on ollut lämpöisiä päiviä niin kuvittelisi, että tälläset puolipitkäkarvat viimeistään vaihtaisi bikinit päälle. Ei Oskari. Oskari on alkanut kasvattamaan karvaa. Ja se näyttää muutenmin siltä, että on saanut vähän massaa. Ihan kiva juttu, kun ajattelin ehkä ilmotella Oskarin PIROKin näyttelyyn, joka on syyskuussa. En vielä tiedä olenko ite menossa mukaan, vai lykkäänkö Oskarin kasvattajan seuraan näyteltäväksi :) Riippunee siitä mahtaako paikalle tulla muutama mustavalkoinen pallero, kun kuulin sellaista juttua, että ehkä voisi. No katsotaan.

Palleroista puheen ollen. Oskarin ja Cindyn vauvat on kasvanut ihan hirmupaljon, nehän on ihan pieniä kissoja jo :) Tuossa eilen kun selailin pentueen kuva-albumia viidenneltä viikolta, niin näyttää kaikki pojatkin jo ihan erilaisilta, kuin syntyessään :) Tai ainakin omaan silmään näytti siltä. Mutta kyllä mun silti pitää luntata, että mikä oli kenenkin nimi, kun menisi varmasti sekaisin. Kuvia Draconian Draconian-pentueesta viikolta viisi täällä. Voitte tekin käydä ihailemassa sitten noita vauvoja :).

Ja sitten noista Oskarin nuoremmista lapsukaisista. Päivi on laittanut tasaiseen tahtiin kuvia ja kuulumisia vauvoista. Ensimmäiset vauvat siellä on alkanut jo availemaan silmiä. Kohta nekin on yhtä isoja pienen kissan näköisiä palleroita kuin Oskarin mustavalkoiset vauvelit.

Kuva: Päivi Salmi-Wallenius/ FIN* Nenukan

Tuo punainen poika on saanut ihan erityisen paikan ajatuksista. On vähän sellainen heikotuksen kohde, kun itsellä on ollut haaveissa punainen poika jo viisi vuotta. Katsotaan nyt, mitä tässä sitten tapahtuu. Vielä en sano mitään :)

Ja sitten loppuun pari kuvaa, kun pojat olivat taas kiipeilypuussa samaan aikaan. Juu, idea on jo käytetty, mutta kun testailin uutta kameran putkea ja kohteet nyt sattuivat olemaan kiipeilypuussa, niin ei voi mitään :D


3 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Unna ja vauvat lähettää oikein paljon terveisiä komealle Oskari-iskälle! :) Kylläpä poika tosiaan näyttää karvaiselta! :D

T. "Anoppi" & pikkukisut.

PS. Meilläkin jostain ihmeen syystä suurin osa kasvattelee aina kesän aikana komeaa turkkia. Talvella ollaan sitten bikineissä...

Leena kirjoitti...

Haha ihana toi maiskutus ja haukotus viimesissä kuvissa <3 Ja pikkukisut on aahh liian suuri heikkous, näin eilen kaverin uutta kisuvauvaa ja voi jestas kun meinasin jo kidnapata sen laukkuun ja viedä kotiin mukanani. Samanlaista siedätyshoitoa oon itse kanssa miettinyt tässä, kantokoppa voisi olla kisuille oma majapaikka :)

Draconian kirjoitti...

Voi Oskariiii kun oot komeaaaa ♥ Turkki ♥