sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Testituloksia


Mökkeily on sujunut rauhallisesti sitten viimeisen päivityksen. Ketään ei ole tippunut mereen tai pyydystänyt mitään kärpästä kummempaa, joten aika leppoista on ollut :) Onni vähäsen säikäytti, kun yhtenä iltana Onnin kesti todella kauan tulla, kun kutsuin. Onni olikin ollut vähän pidemmällä reissulla aidan toisella puolella, kun portti oli jäänyt hitusen raolleen. Toisaaltaan en edes tiedä miten paljon kyseinen aita estää kissojen menemistä toiselle puolelle, kaipa ne voisivat halutessaan sen yli hypätäkkin.. Luulen kuitenkin, että pääsääntöisesti kissat kuitenkin liikkuvat tällä puolella ja se on hyvä se.

Olin Oskarin kanssa tämän viikon maanantaina eläinlääkärissä, siinä sydänultrassa. Koko ultraus oli itselle ihan uutta ja olin kuvitellut sen tykkänään erilaiseksi. Olin jossain kuvitelmissani luullut niin, että kissa laitetaan johonkin masiinaan, muta ultraus tehtiinkin vähän samalla periaatteella, mitä elokuvissa näkee odottaville äideille tehtävän :D
Ja ainiin, Oskarin oikea kainalo ajeltiin nyt melko paljaaksi, sieltä kun se ultraus tapahtui. Piti ottaa siitä kuva, mutta Oskari ei tahtonut olla yhteistyöhaluinen..

Oskarin sydän on normaali eikä siellä näkynyt mitään, mikä viittaisi johonkin poikkeamaan eli jonkinlaiseen mahdolliseen sydänvikaan. Ja Oskari on myös aika ihanteellisessa iässä testausta ajatellen, kun Oskari täyttää nyt syksyllä kolme. Huojentava tietää, että sydän on kunnossa :)

Kuulin silloin myös niiden verikokeiden tuloksia, joissa Oskari aiemmin oli Nikon kanssa käymässä. Oskarin veriryhmä on A ja FeLV sekä FIV olivat negatiivisia. Sitten viikolla oli tullut GSD IV tulokset jotka yhtälailla olivat negatiivisia - tai siis Oskari ei kanna kyseistä geenijuttua eikä voi siis periyttää sitä jälkikasvulleen - mikä myös on hyvä.
Oskari myös punnattiin tuolloin ja silloin Oskarilla oli painoa 5,8 kiloa.

Mistä pääsenkin siis seuraavaan aiheeseen, joka liittyy koko tähän testausrumbaan :) Oskarilla on siis treffit tässä jossain kohtaa, kunhan Oskun tyttöystävän juoksu alkaa. Ja kaunis tyttöystävä Oskarilla onkin. Nyt kun tyttöystävän kasvattaja on julkaissut suunnitelmat omilla kotisivuillaan, niin voin nyt vähän kirjoittaa tästä aiheesta. Salaisuus kun se ei enää ole :)
Tytön nimi on Saaga, kaunis ruskeatäplikäs valkoisella. Täältä löytyy lisää tietoa Saagasta ja Oskarista :)
Hihi, jännää :)

4 kommenttia:

Mamma N kirjoitti...

Oi, Oskarilla on siis tiedossa lemmenloma :) Hyvä, että poika on kunnossa!

Katja kirjoitti...

On tiedossa joo :) Saa nähdä mitä Oskari siihen sitten sanoo, kun ei olla kerrottu sille vielä ;D

Mindy kirjoitti...

Hih, onnea nuorelle parille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Saaga menettää "kainalokarvansa" huomenna, kun menemme myös sydän ultraan ja verikokeille. Mikäli testit ovat kunnossa, niin sitten vaan odotellaan, että tyttösen tassut alkavat vipattaa ja pääsemme sinne tapaamaan komeaa Oskaria.
Oskulle Saagalta ja Saagan kotiväeltä terkkuja!