"Miksi sinulla on niin pitkät hampaat?"

 "Jotta voisin syödä sinut."

Vähän venähtivät Onnin alahampaat, kun haukotus iski kesken valokuvaussession.  Aika hurjan ja hullun näköinen, vaikka hurja ja hullu ei Onnia oikeasti kuvaa ollenkaan.

Aamurapsuja

Tänään aamu venyi vähän tavallista pidempään. Pojat kiehnäsivät jaloissa, kehräilivät ja puskivat minkä kerkesivät, kun vihdoin suvaitsin nousta ylös. Sylikissana Armas sai nauttia kunnon aamurapsuista sylissä sen aikaa, kun nautin laiskasti aamukahvini. Kissat on muutenkin tänään saaneet tavallista enemmän huomiota osakseen, kun lapsi on mummulassa yökylässä ja mies nyt tähän aikaan tietysti töissä. Olenkin käyttänyt koko aamupäivän kissojen leikittämiseen ja rapsuttamiseen, mikä on viime aikoina jäänyt ikäväkyllä vähän vähemmälle. Mutta otetaan se sitten takaisin näin, kun siihen tulee mahdollisuus.

Postitäti toimitti kanssa zooplussalta tilauksen, ison laatikollisen märkäruokia. Pidin ruokien lajitelman nyt aika suppeana, aika paljon kanaa tuli tilattua. Vaihdoin kanssa vihdoin ja viimein poikien kuivaruuan siihen  Orijeniin, jota tuossa joskus muinoin pohtisin. Kuivapöperövaihdos olisi ehkä kannattanut tehdä asteittain, sillä äsken Onni tallusteli tyytyväisenä vessasta huiskutellen hännänpäällä erittäin ihastuttavia kakkamaalauksia ympäri lattioita ja seiniä... Eli ihana ja laiska lusmuilupäivä vaihtui nyt pyllypyykkin ja kakkateosten pesuun. Yhhyih.

Ruoka vs ulkoilu

Meillä ruoka voittaa kaiken muun, oli kesken sitten leikkiminen tai nukkuminen niin kun raksupurkin kasi aukeaa tai se laatikko missä märkäruokia säilytetään, niin taatusti on jaloissa koko konkkaronkka. Tänä aamuna kuitenkin, kun vein ruokakippoon raksuja, ryntäsikin Armas työhuoneeseen tarhan luukulle ja pyysi ulos. Turhaan yritin houkutella raksuille, joten päästin Armaan sitten tuonne märkään tarhaan. Alta viiden minuutin Armas kuitenkin tuli järkiinsä ja alkoi paukuttamaan luukkua ja ryntäsi heti sisälle päästyään syömään.

Pesuja ja painoja

Heippa vaan! On tässä ollut nini tavallisen arkista ja tylsää, ettei ole tullut kirjotiettua edes peruskuulumisia pojista. Annoin tuossa joku aika sitten kissoille matokuurin, kun piti viime vuoden loppupuolella jo antaa, mutta aina se vaan jäi. Luultavasti seuraavalla kerralla koitan jotain muuta, ei mennyt nimittäin tällä kertaa edes kissamallaksen kanssa nappulat kovin mallikkaasti kitusiin, paitsi Oskarilla, joka nyt on sellanen hoto.

Päätin myös ottaa itseäni vähän niskasta kiinni ja pestä kaikki kissat. No lopulta kuitenkin päädyin pesemään vaan Armaan ja Onnin, koska Oskaria ja Aatosta on tullut kuitenkin näyttelyihin pestyä ja Armaan sekä Onnin pesusta on kulunut ihan tajuttoman paljon aikaa. Vähän jännitin sitä etukäteen, kun vielä uhkasin miehelle, että pesen pojat ihan yksin. Muistikuvissani nimittäin Armas sekä Onni olivat aivan hirvittäviä pestäviä. Silloin näyttelyihin peseminen oli mielestäni aika tuskaa, kädet oli naarmuilla eikä kellään ollut oikein kivaa.

Mutta sainpa yllättyä, koska molemmat vanhukset ottivat pesun tosi hyvin. Siis todella reippaasti. Onni istua kökötti tuolilla ihan lunkisti ja nimenomaan Onnin olisin kuvitellut saavan älyttömät skitsokohtaukset, koska Onni nyt ei muutenkaan pidä mistään tavallisesta poikkeavasta asiasta. Armas sanoi muutaman kerran miu ja mau ja yritti kaksi kertaa tulla syliin, mutta siinä se. 

Eipä kyllä kauan saatu nauttia puhtaan kissan tuoksusta. Onni kai tuoksui mielestään liika puhtaalle, koska seuraavana päivänä löysin sen nukkumasta hiekkalaatikosta.

Punnasin muuten silloin madotuksen yhteydessä kaikki pojat. 

Armas 5,9 kg

Onni 5,3 kg

Oskari 7 kg

Aatos 6,4 kg

Joululahjahiirulit

Ylläoleva kuvasarja kertoo vähän meiningeistä, mitä ihanan Hennin antamat joululahjalelut saavat aikaan. Olin itse vähän tylsä, enkä ostanut kissoille joululahjaksi yhtään mitään, koska pojat olivat jo saaneet Henniltä oman paketin kuusen alle ja tiesin sen sisältävän paljon hienomman setin leluja, kuin mitä kaupassa olisi tarjottavana.

Joku olikin muutamaan kertaan aattona käynyt lahjapaketin anastamassa kuusen alta ja yrittänyt etukäteen sitä avata. Ja sitten kun virallinen lupa annettiin, ei paketti yhtäkkiä kiinnostanutkaan.. Myöhemmin illalla meno oli kyllä sellasta, että pelkäänpä pahoin noiden itsetehtyjen hiirulaisten olevan mennyttä lelua parin päivän päästä. Niin rajusti Armas ainakin yhtä hiirulaista tappoi tuossa tänään.

Ja muista kissoista leikkimässä en kuvaa saanut otettua. Aina kun otin kameran esille, keskeytyi leikki ja nenä piti tulla työntämään kiinni linssiin. Hirveitä linssiluteita!

Toivottavasti kissakavereilla on ollut rattoisa joulu myös! Ja että isäntäväki on ehkä ollut meitä armeliaampia lahjojen antajia :D

Kissit koossa.

Vihdoin ja viimein sain kuvan pojista niin, että ovat kaikki samassa kuvassa ja vieläpä näyttävät ihan normaaleilta! Letkeää perjantain myöhäisiltaa. Koitan tässä saada kirjoitettua viime lauantain näyttelypäivästä.

Takkuturkki

Kun Oskari oli leikkaamaton ja Oskarilla oli lyhyen tynkä kolliturkki, toivoin sille kastraattin amahtavaa ja muhkeaa turkkia. Viime kuukausien aikana on ollut kova ikävä sitä superhelppohoitoista kolliturkkia. Koska siinä ei ollut pituutta juuri nimeksikään, ei turkin pumpulimainen pehmeys haitannut, koska se yksinkertaisesti ei ylettynyt vanuttumaan takkuun.

Turkinhoito on nyt jatkuvaa taistelua takuttomuuden puolesta. Vaikka kampaan turkin joka päivä, ei se riitä. Siltikin seuraavana päivänä (joskus jo saman päivän aikana) on kauluriin vanuttunut takkupallero ja auta armias jos joku päivä unohtuu kammata ei sitä takkua kyllä enää kampaamalla auki saa. Saksia on tullut vähän näyteltya mahapuolen karvoille. Näyttelykissan turkkia ei kuitenkaan viitsisi ihan kauheasti leikellä. Olenkin turvautunut saksien apuun vain ihan äärimmäisten takkupalleroiden kohdalla, joita ei olisi ollut mitenkään mahdollista selvittää ilman tai ainakaan niin että kissaan ihan hirvittävästi koskisi.

Pienen pohdinnan jälkeen eräs tuttava ehdotti, jos koittaisin furminoida Oskarin turkin. Olisi varmasti apua siitä, että pehmeää alusvillaa saisi vähän pois. No ryhdyinpä tuumasta toimeen ja kaivoin furminaattorin esille ja furmineerasin koko Oskarin. Ja hei, eipä ole tullut kauluriin taikka pöksykarvoihin samalla tahdilla enää takkuja. Mutta muualle turkkiin kyllä on. Vieläpä sellaisiin kohtiin, joihin takkuja ei koskaan aiemmin ole tullut. Ongelmallisin osiohan Oskarin turkissa on tuo valkoinen, joka on siis pumpulihöttöä. Mustat karvat ovat tähän asti olleet a i n a täysin takuttomia, vaikka eihän sillkä niin väliä ole kun Oskarilla kerta enemmän tuota valkoista höhhöä on.. 

Olen ilmoittanut Oskarin (ja Aatoksen) Turun näyttelyyn lauantaille. Sen jälkeen vakavasti harkitsen, että pidetäänkö me vaan taukoa vai aletaanko siirtymään eläkkeelle touhusta. Itsellä tällä hetkellä näyttelyinnostuns on hitusen kateissa, joten pidempi tauko ainakin on tulossa. Sitten kun joskus pätään, että Oskari jää eläkkeelle näytelmäareenoilta, näytetään turkille konetta ja ajellaan Oskarille tyylikäs leijona-kampaus. On sitten ehkä hieman mukavampaa meille ja myös kissalle, ettei joka päivä tarvitse hampaat irvessä taistella takkuja pois.

Onneksi Oskarin turkki on ainoa tälläinen hankala. Tai Aatoksen turksita en vielä tiedä, jos se päättääkin siellä parin vuoden paikkeilla alkaa kasvamaan. Tällä hetkellä se tuntuu kuitenkin ihan hyvältä käteen, mutta pidempänä sillä voi olla taipumusta takuille. Armaan turkista tuskin koskaan löytyy takun takkua ja Onnille tulee muutamia takkuja pohjavillaan takamuksen ja takareisien seutuville, mutta ei lähellekkään mitään Oskarin takkujen veroista.

Huhhuh. Olisi joskus pitänyt hurhataa nakukissoihin :D