torstai 22. elokuuta 2013

Oskarin Latvian kuvat

Kävin otattamassa Oskarista Latvian näyttelyreissulla kuvat Tessalla. Hinta per kuva oli yhden latin eli noin puolitoista euroa, aika edukkaat kuvaukset oli siis. Oskaria ei kuitenkaan kamalasti kiinnostanut kuvaustouhut ja Osku olisikin mieluummin vain maannut siinä paikallaan, kuin tehnyt erilaisia poseerauksia, mutta kolmestatoista kuvasta sain valittua kuitenkin viisi, jotka olivat vähän erilaisia keskenään.


Eikös olekkin aika hienona Oskari :). Sitten yksi vähän vähemmän edustavampi kuva, lauantain paneelista. Vähän nauratti, kun löysin tämän Tessan sivuilta.


Ja vielä vertailun vuoksi näitä vanhempia kuvia, jotka kolme vuotta sitten otatin Tallinnan näyttelyssä.

Ihan hyvin näkyy miten kissa on kehittynyt ja muuttunut kolmessa vuodessa. Kaksivuotias Oskari oli melkein naku ja luuta ja nahkaa, kun kiinnosti tytöille huutelut enemmän, mitä massan kasvattaminen. Nyt kun tytöt eivät enää kastraattipoikaa häiritse on karvaa tullut ja sitä massaa. Oskari painoi kaksivuotiaana noin viitisen kiloa, nyt kohta viisivuotiaana jotain päälle seitsemän.

5 kommenttia:

Sointu kirjoitti...

Voi miten mainioita kuvia <3

Taru kirjoitti...

Senkin Komistus ♥

Katja kirjoitti...

Ja eikös muuten ole komiat viiksi- ja kulmakarvat, ne on kuin isojen lasien kehykset :))

Oskari kiittelee kehuista.

Anonyymi kirjoitti...

Upean komea kissa! :) Mahtava väritys. :) Minullakin on mustavalkoinen söpöläinen. http://seeti-kissa.blogspot.fi

Katja kirjoitti...

Kiitos :) Oskarilla on musta hattu ja viitta :) Käynpä tekemässä vastavierailun :)