Oltiin tosiaan RUROKin näyttelyssä viikko takaperin. Aamu alkoi aikaisin, kello soitti 4:30, hyiettä. Vähän jännitti, että oliko Oskari yön aikana onnistunut järjestämään pöksykarvoihinsa jonkun yllärin, mutta ei onneksi ollut ja päästiin ajallaan puoli kuusi tästä lähtemään. Koukattiin YO-kylästä hakemaan kyytiin Henna ja Huxley ja sitten suunnattiin kohti Helsinkiä. Oltiin suunniteltu, että paikanpäällä olisi hyvä olla kahdeksalta, kun SMERRY:n kevätkokous oli suunniteltu alkavaksi jossain siinä puoli yhdeksän tienoilla. Aikataulut piti, ihmekyllä.
Elli, Oskarin pojan Väinön omistaja, oli ystävällisesti varannut meille häkit siitä vierestään. Laitettiin paikat kuntoon, kissat häkkeihin ja mentiin osallistumaan siihen kevätkokoukseen. Puolet meni varmaan itsellä ohi, mutta tuli nyt sitten annettua oma ääni äänestykseen.
Oskarilla oli tuomarina Aase Nissen. Näytelmät alkoi jossain siinä puolilta päivin. Vähän jännitti muuten, oli pitkästä aikaa sertikilpailu jonka Oskari sitten vei :) Ja näin ollen Oskari valmistui premioriksi (täytyy tässä muistaa kaikki laput ja liput skannata ja tulostaa, että saadaan valmistumisesta ihan virallista). Meillä oli myös värinparas-kilpailu ja senkin Oskari voitti. Olin vähän yllättynyt, mutta mielissäni tietysti. Saatiin kutsu vielä tuomarinparhaaseen. Siellä meitä vastassa oli yksi kissa. Ja joo, sekin me päihitettiin :). Hurjan mahtava saldo kyllä sunnuntailta.
Tyyppi: Nice size - high strong legs . big round paws.
Pää: Triangular head - nice straight nose, full cheeks - fine chin.
Silmät: (en saa käsialasta mitään selvää)
Korvat: Rather good placed.
Turkki: All-weather coat. Nice long - ex presented.
Häntä: ..... lenght - bushy.
Kunto: ex condition.
Yleisvaikutelma: Sweet cat.
Arvostelutulos: Ex1, CAP, BIV, NOM
Ennen paneelia kampasin Oskarin turkin hyvin ja katoin että kaikki karvat on silleen kun pitää. No turhaa se oli. Oskaria ei paljoa kiinnostanut tulla häkistä pois, kun assari sitä sieltä yritti ja tarrasi ettuassuillaan kiinni häkkiin. Sen pienehkön 'painimatsin' aikana se turkki meni sitten miten meni, mutta hienosti Oskari siellä pöydällä sitten jökötti. Vaikka taisi se assarin venytyksessä vähän tassuja heiluttaa, että nyt on tylsää ja pitäisi päästä jo nukkumaan.
Takaisin menomatka sujui hyvin. Huxley teki omaan boksiin pissat, mutta Henna oli varautunut toisella boksilla ja pyssättiin siirtämään kissa puthaaseen laatikkoon jossain päin Helsinkiä.
Maanantaina sitten oli vuorossa viedä Aatos eläinlääkärille kastroitavaksi. Poika jäi sinne ja sitä hakemaan menin Oskarin kanssa, joka sai sitten samalla tehosterokotukset. Pyysin punnauttamaan Oskarin samalla, kun kotona tosiaan sylipunnauksella se sen paino näytti 7,8, mutta tahdoin sen varman painon saada. No ei se onneksi ihan noin paljoa sitten painakkaan. Vaan 7,2 kiloa. Sekin on kyllä ihan tarpeeksi, hartiat oli ihan juntturassa vielä torstainakin näyttelypäivästä.
Aatoksen kastrointi oli mennyt hyvin. Se oli käyttäytynyt kiltisti, ehkä vähän arkaillut, mutta ei ollut raadellut tai syönyt ketään. Herättyään lääkärit oli huomanneet, että Aatos vähän siristi vasenta silmää ja värjäyksessä sitten huomattiin kaksi pistemäistä haavaa verkkokalvossa, jotka oli silmätipoista huolimatta päässyt tulemaan jostain karvasta tai karvoista. Saatiin päälle kymmenen päivän silmätippakuuri ja hyvin Aatos onneksi on antanut ne laittaa. Tai no ei se mitään vastaan ole edes yrittänyt pistää, vaan ihan nätisti on sen aikaa että tippa saadaan silmään.
Leikkauspäivän Aatos vietti kylppärissä, kuin myös yön ja hiukan vielä päälle seuraavankin päivän. Aika miehekkäät tuoksut tosta kymmenkuisesti kissistä kyllä lähti, että hyvään aikaan tuli tämä kastrointi. Ties vaikka se seuraavaksi olisi keksinyt alkaa egoilemaan oikein kunnolla. Samana iltana Aatos oli aika juopuneen ja krapulaisen oloinen, mutta seuraavana päivänä taas ihan oma itsensä.
Nyt meillä asustaakin sitten pelkkiä kastraatteja.
Ja voi iik. Ilmoitin Oskarin ja Aatoksen PIROKin näyttelyyn, siellä Aatos on jo kastraattiluokassa. Ei se ole enää hei vauva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti