perjantai 27. tammikuuta 2012

Pulleropallero ja laiheliini.

Käväisin tänään porukoilla. Piti ottaa kuvia pojista, mutta unohdin sitten ihan tyystin. Ja puhelimen johdot on vielä jossain muuttolaatikoissa kateissa, niin en kyllä olisi niitä kuvia edes tänne saanut, kun en kameraakaan mukaan ottanut.

Armas painoi jotain 6,8 kiloa silloin, kun pojat vietiin hoitoon. Tässä nyt ollaan joka kerta katsottu Nikon kanssa, että herranjestas kun se näyttää pullealta ja sitten viime kerralla menin ja punnasin Armaan. Armas painoi 7,2 kiloa! Kauhea pullukka! Ei vissiin ainakaan Armas kärsi minkäänlaista eroahdistusta, kun ruoka näyttää maittavan. Ja kun olen äidiltä ja isältä kysynyt ruoka-annosten määrästä, niin ilmeisesti he siellä antavat kuitenkin ihan saman verran sapuskaa, mitä me annettiin. Armaalle on luvassa kotiutumisen myötä siis pienehkö ruokaremontti ja liikunnan määrän lisäys.
Onnin paino on varmaan ihan samoissa kilomäärissä, kuin aiemminkin. En sitä punninnut kuitenkaan. Onnikin näyttää kuitenkin siltä, että massaa olisi kertynyt, mutta Onni onkin kasvattanut turkkia. Ja se hämää kun Onnin turkki kasvaa suoraan sojottaen ylöspäin, se ei siis laskeudu alaspäin ollenkaan. Ja käteen Onni tuntuu kuitenkin samalta.

Oskari taasen on sitten mennyt tiputtamaan massaansa. Ja ihan hurjasti onkin. Oskari on tällä hetkellä pelkästään luuta ja nahkaa, oikein pahaa tekee Oskua silittää, kun kylkiluut tuntuvat niin hyvin :/ Oskari kuitenkin kuulemma syö ihan normaalisti ja jää aina viimeisenä ruokakipolle, että ei se siitä johdu. Oskarin hurja painonpudostus johtuu vain ja ainoastaan hurjana hyrräävistä hormooneista, kun se keskittää sen kaiken saamansa energian kollittelemiseen. Kävin tänään iskän kanssa eläinkaupassa ostamassa kissoille ruokaa ja ostin sitten samalla Oskaria vartavasten pentukissojen pipanoita. Ne kun ovat vähän noita aikuisten raksuja rasvaisempia. Nyt siis Oskari saa pari kertaa päivässä ekstra-annoksen ruokaa. Saa syödä yksinään tuota penturuokaa, että saa vähän enemmän sitten ravintoa, jos se vaikka saisi sen painon nousemaan, edes vähäsen.

Hirvittävän hankala tilanne, kun on yksi vähän ylipainoinen, yksi normaalipainoinen ja yksi alipainoinen kissa samassa taloudessa. Armaan takia siis ei voi pitää raksuja koko aikaa esillä, kun sen ei tarvitse yhtään ylimääräistä pipanaa suuhunsa kyllä laittaa.
Onko kenelläkään muulla kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Tätä toki hankaloittaa myös se, että en viitsi vanhemmiltani vaatia kamalan vaativaa ruokintaohjelmaa, kun kissat kuitenkin saavat heillä nyt asustaa tämän aikaa mikä meillä menee tässä remontin keskellä ja appivanhempien kanssa asumiseen. Ja helpompi toki vahtia poikien ruokailua sitten, kun meidän kanssa ovat taas saman katon alla.

Syystä, että Oskari on nyt päättänyt heittää kaiken ylimääräisen pois päätin, etten ilmoita sitä myöskään TUROKin kevään näyttelyyn. Sen sijasta tekisi mieli mennä Onnin kanssa kokeilemaan, kun olen jo ehtinyt unohtamaan kuinka kamalaa sen kanssa näyttelyissä oli käydä :D
Ja pitäisi nyt kaivaa kissojen paperit jostain esille, että pääsisin kyttäilemään noita rokotuksia, kun niitä varmaan pitää tässä juurikohta uusia.

2 kommenttia:

henni kirjoitti...

Meillä on sikäli samantyyppinen tilanne, että yks on alipainoinen (ja jotenkin tuntuu ettei se kyllä muuksi muutukaan) ja kaks normaalipainoista. Mutta vaikka Nemo kasvaakin tässä koko ajan, niin silti mietityttää että kuinka paljon sille sitä sapuskaa pitäisi antaa. Periaatteessa kun Nemolla ei oo koskaan ollut raksujen kanssa ongelmaa ja se juokin paljon, niin sillä voisi pitää niitä esillä vaikka koko ajan (on sillä toki jo vatsareppu, mutta sillä oli sellainen jo ihan kakarana). Nunollekin se olisi hyväksi. Mutta tossa 24/7 auki olevassa raksubaarissa, tai muutenkin raksujen suurella määrällä on se paska vaikutus, että sitten ei syödä enää mitään niitä märkäruokia tai välttämättä lihojakaan mitä pistetään tarjolle -.-
Plus, että Nikki kun taipuvainen niihin pissatulehduksiin, niin sille ei välttämättä tee hyvää syödä paljon raksuja...

Että aika hukassa ollaan täälläkin tän ruokinnan suhteen.

Meilläkin ois kaikkien kolmen rokotukset tässä pian. Tyttöjen on oikeastaan vaan puoli vuotta myöhässä, mutta en pidä sitä niin kovin vakavana kun ei kuitenkaan missään koskaan käydä :)

Katja kirjoitti...

Mä kovasti toivon, että nää Oskarin omat yksityiset ruokailuhetket auttaisi jotain. Eilen sille ainakin maistui kamalan hyvin ne raksut, vaikka ei kyllä ihmetytä, kun penturaksut nyt on maistuvampia mitä aikuisten. Ja sitten kun saan pojat kotiin, niin lisään tuota lihan antamista. Possu ainakin on vissiin lihasmassan kasvatukseen hyvää, tälläisen vinkin sain kasvattajalta.
Ja sitten kun on kuitenkin kaksi kastraattia ja yksi ihan toimiva kissa, niin niiden energiansaantitarpeet on kuitenkin aika erilaiset, mikä taas tuo oman pienen haasteensa tuohon ruokintaan.

Märkäruokaahan ollaan opetettu pojat syömään niin, että jokainen pupertaa omasta kiposta. Näin ollaan pystytty tätä valvomaan, että kenelle annetaan mitä ja miten paljon. Saman kun saisi toimimaan vielä raksujen kanssa niin hienoa olisi. Vaikka milläs siinä valvot, kun meillä raksuja pojat saa esim. illalla viimeiseksi niin, että niitä riittää yöksi myös.

Joo eihän siinä tarvitsekkaan vissiin niin tiukasti pitää noista ajoista kiinni, kun ei ole sinällään riskiä tuoda kotiin vaikka näyttelyistä jotain pöpöjä. Mä olen yrittänyt saada noitten rokotukset osumaan suurinpiirtein samoihin aikoihin, että selviäis yhdellä reissulla, vaikka sekins itten alkaa huimuttamaan hintansa puolesta päätä :D