sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Pikapäivitykset

Yllättäen taas on kulunut tovi. Tästä päivittelydstä on vaan niin helppoa luopua heti ensimmäisenä, kun kaikki muut kiireet painaa päälle. Eipä meille nyt kuulu sen kummallisempaa, Oskarin ilmoitin Turun näyttelyyn, jonne emme menneet. Kiitos oman huolimattomuuteni, kun en ollut muistanut rokotuksia uusia ajoissa. Ei siis ihan ehtinyt truo viisitoista pöivää rokotusten ottamisesta tulemaan täyteen.
Kävin kuitenkin paikanpäällä tänään kääntymässä, moikkailemassa vähän tuttuja. Näin sitten Excelin VP-arvostelunkin, että tuli nähtyä edes jotain.
Suvilta kuulin myös ihan kivoja uutisia, Oskarin tyttöystävärintamalta, mutta ei niistä vielä sen enempää ;) Kirjoittelen siitä sitten lisää, kun on ajankohtaisempaa.
Sitä ennen pitää käydä sitten liuta testejä tekemässä ja toivoa, että kaikki on hyvin. Yhdenkään kissan sydäntä ei ole vielä ultrattu, joten jännittää kamalasti.

Seuraavaksi näyttelyys ollaan menossa Oskarin kanssa vasta kesäkuussa, Riikaan. Ja sitten suunnitteilla WW-näyttelyyn Puolaan lokakuun lopussa, olisikohan ollut niin? Kesä muuten pidetään taukoa.

Mutta kun näitä kiireitä edelleen on, niin tämä tosiaan jäi tälläiseksi melko turhanpuoleiseksi pikapäivitykseksi. Koitan tuossa ensiviikolla ihan oikeasti kirjoittaa jotain joidenkin keväisten kuvien kera. Josko pojat nyt suostuisivat vähän poseeraamaan :)

Kevätpurinoita kaikille maukujille, ja muille.

Ei kommentteja: